Älä pelkää terapiaa.Itse monen vuoden terapiat läpikäyneenä tiedän, että se helpottaa. Ensimmäinen kerta oli kauhein,pelotti mennä, pelotti juuri samat asiat kuin sinä nyt pelkään. Pelkäsin mitä minusta löytyy. Löytyi keskivaikea depressio ja depersonalisaatio, tuon löydät googlettamalla. Aivan tajuton tila, jota en koskaan toivo enää takaisin, vaan silloin tällöin vieläkin ilmenee, mutta osaan siihen jo suhtautua. Lääkitys ollut jo vuodesta -94 saakka,mutta jos sen jätän pois oireet palaavat. Älä pelkää, sinä eheydyt vielä, aivan varmasti. Frida

Hei pitkästä aikaa! Älä turhaan pelkää terapiaa. Tai mistä minä tiedän mitä sitä pitää ajalla, kun en ole koskaan käynyt. Mutta eiköhän terapiasta ole sinulle kuitenkin paljon enemmän apua kuin että yrität itse setviä ajatuksiasi. Lääkkeet on varmasti pelottava juttu, mutta jos niillä yhtään saa oloa paremmaksi, niin kannattaa niitä varmasti kokeilla. Ja tuskin ne päätä sekaisin lyö. Oikein kovasti lämpimiä haleja ja jaksamista sinulle. Kyllä se olo vielä helpottaa, usko pois!

Jaksamista, jaksamista ja jaksamista. Nuo pelot on niin tuttuja. Että olenko itse vaan niin hullu että en ole tajunnut kuinka hullu oikeasti olenkaan.
Mutta kiitos! Viestistäsi sain sen voiman, jota olen kaivannut. Olen varannut ajan psyk. sairaanhoitajalle. Vähän juttelemaan. Ja olen ihan varma, että ajan lähetessä alkaa myös pelottamaan enemmän. Nyt vielä tuntuu vain ja ainoastaan hyvältä.

Viktorine, luin postauksesi Pirjon pahoinpitelystä ja siitä, kuinka toimit sen jälkeen. Olet niin rohkea ihminen, niin rohkea, että saat totisesti olla ylpeä itsestäsi! Mieluummin ihmisen pitää puolustaa oikeutta ja heikompiaan, olla jollekin hankala kuin se "lapanen", joka pelkuruuksissaan sulkee silmänsä, kääntää selkänsä ja suojelee vain itseään.

Voi kunpa jokaisella kaltoinkohdellulla lapsella olisi tuollainen sisko! Kunpa sinulla olisi ollut sinunkaltaisesi isosisko. Kunpa minulla olisi sinunkaltaisesi sisko.

Maailma on täynnä itsekkäitä tai/ja pelkuruuttaan ja heikkouttaan itsekkäästi toimivia ihmisiä.

Niin kuin Einstein sanoi (en muista nyt sanatarkasti, mutta): maailma on paha - ei vain niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa vaan myös niiden, jotka antavat sen tapahtua.

Sinä puutuit asioihin. Sinä puolustit heikompaa välittämättä siitä, että jouduit itse siitä vaikeuksiin. Jumalauta, Viktorine, jos sinunkaltaisiasi ihmisiä olisi maailmassa enemmän, niin täällä olisi hyvä olla. <3

...niin ja vielä (anteeksi äskeisen kirosana, mutta se nyt on minusta niin paikallaan kuin voi olla tuossa):
älä pelkää terapiaa. Älä pelkää lääkitystä. Lääkkeet, oikein määrättynä ja oikein käytettynä auttavat _pois_sairauden_orjuudesta_. Lääkkeiden orjaksi joutuu, jos niitä käyttää väärin, turhaan.

Minä sairastan depressiota, ja on aivan varmaa, että olisin jo kuollut, ellen olisi saanut lääkitystä sairauteeni. Ei verenpainelääkkeitäkään paheksuta, ei sydänlääkkeitä, ei syöpälääkkeitä. Miksi mielen sairauteen tai järkkymiseen auttavia lääkkeitä tarvitsisi pelätä?

Beata on oikeassa lääkityksen suhteen. Minun reumani ei koskaan poistu vahvojen särkylääkkeiden avulla, saan vain hetken helpotuksen pahimpiin särkyihin. Diabetekseen ei ole vielä löytynyt sopivaa annostusta ja pelkona on jonain päivänä insuliini piikkinä. Mutta masennukseen on sopiva annos, joka on aikaa myöten vähennetty minimiin, estolääkkeenä ettei sairaus uusi. Aluksi annokset olivat valtavia. Nykyään sairaus pysyy hallinnassa pienen annoksen kanssa, terapia auttoi pahimman vaiheen yli, ja nyt tunnen olevani tasapainossa niin paljon kuin mahdollista. Nykylääkkeet masennukseen ja vastaaviin eivät aiheuta riippuvuutta. Alkuvaiheen rauhoittavat ja nukahtamislääkkeet ovat vallan jääneet pois. Tulen aina olemaan "höppänä", mutta olen hyväksynyt sen osaksi itseäni. Enää en kuitenkaan saa itkukohtauksia, masennu niin etten kykene tekemään mitään. Lääkitys pitää minut tasapainossa ja työkykyisenä ihmisenä, nuo muut sairaudet saattavat johtaa jonain päivänä minut työkyvyttömyyseläkkeellä. Toivottavasti niihinkin kuitenkin löytyy tasapaino. Kuten jo aiemmin sanoin, älä pelkää, jo se että olet menossa terapiaan on rohkeuden ensimmäinen askel. Matka on pitkä mutta voin sanoa, että se kannattaa.

Hassua, miten me ihmiset ollaan niin erilaisia. Sinua terapiaan meno pelottaa ja minä taas odotan sitä innolla. Parin viikon päästä on eka aika psykiatrin luona. Sitä vain pelkään, etten osaa yhtään kertoa, miksi siellä olen. Pelkään, että taas se kiltti hymyilevä tyttö ottaa paikkani.
Sulle on kyllä tapahtunut niin paljon kamalia, että ihmettelen, kuinka olet selvinnyt ilman apua. Olet harvinaisen rohkea ja vahva ihminen!

Halusin sanoa samat asiat, mitkä jo edellä ollaan sanottu=)
Mutta mietin noita sun rintakipuja, niin ne voi johtua ihan vaan tuosta sun ahdistuneesta olostasi. Mutta kannattaahan siitä puhua, jotta sekin tutkitaan.

Voimia ja tsemppiä. uskon, että olet menossa parempaan suuntaan=D

Minäkin noista rintakivuista sanoisin että ehkä nekin liittyvät siihen että läpikäyt vaikeita asioita...

Ihan vain sillä että minä ravasin kaikenlaisissa tutkimuksissa "sydänhäiriöitteni" takia mutta mitään ei löytynyt (siis ennen terapiaa) mutta terapiassa jossain vaiheessa käytiin läpi että mitä kaikkea traumat ja posttraumaattinen stressireaktio voikaan aiheuttaa myös fyysisiä tuntemuksia ja sieltähän se minunkin vaivani löytyi. Nyt huomaan selvästi että aina kun on rankempaa henkisesti, sydänhäiriöni palaa kadotakseen taas. Inhottava vaiva mutta ei vaarallinen. En tiedä sinun kipuasi mutta puhu siitäkin sitten ja tutkituta tarvittaessa ettei ole oikeasti mitään fyysistä vikaa...

Mutta voimia kuitenkin...

Hei kaikki ja kiitos kaikille kommenteista, kiitos kiitos.

Ensinnäkin en ole koskaan ajatellut tuota lääkitystä siltä kannalta, että otetaanhan päänsärkyynkin lääke jos siltä tuntuu, ei kai masennukseen hoitamiseen lääkkeen ottaminen ole sen kummempaa. Kiitos erittäin viisaasta näkökulmasta, en olisi itse sitä ymmärtänyt jäsennellä noin.

Ninnille lämmin halaus ja onnittelut että otit sen ensimmäisen askeleen. Minä kyllä kirjoitan sinulle, mutta nyt olen niin naimisissa työn kanssa, että pahaa tekee.

Jotenkin helpottavaa lukea positiivista terapiasta, joten luulen että luovun tällä hetkellä siitä syyttävästä äänestä, joka yrittää minulle sanoa, miten huono olen tuntiessani tarvitsevani sitä.

Vielä kiitos teille ihanille ihmisille siellä jossain, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!